Kotona tapahtuu

24.6.
Pennut kävivät tänään eläinlääkäri Kaisa Nykäsen luona ottamassa omat mikrosirunsa. Samalla Kaisa tutki pennut ja totesi, että hyvän näköisiä ja kokoisia pentuja ovat. :)
Kaikki pennut olivat oikein kiltisti eikä yhtään vikinää tai ininää ollut tutkimusten tai sirutusten aikana. 

22.6.
Taaperoiset täyttivät viime perjantaina jo 4 viikkoa. Hirmuista kuinka aika kulkee ihan älyttömän nopeasti. Nyt pentulaatikko on täynnä pieniä riiviön alkuja ja ruoka maistuu todella hyvin. Yllättävän hiljaisia kyllä ovat, eli mitään turhaa kiljumista ei laatikolla tapahdu.
Tänään maanantaina käytiin sitten ensimmäistä kertaa ulkoilemassa kun tuo keli oli niin upea ja lämmin. Oli siinä ihmettelemistä ja nuuskuteltavaa. Suurinpiirtein vartin verran naperot jaksoivat painella ja sitten lähes yhtäaikaa kaikki tipahtivat ja simahtivat niille sijoilleen. Sitten sitä vaan kannettiin pieniä nyyttejä omaan mökkiin nukkumaan.
Nyt on sitten lähes kaikilla pennuilla oma uusi koti tiedossa. Vain tuo töpöhäntäinen kultsipuppeli-poika on vielä "vapaana". Sille kun etsin sellaista kotia joka olisi innostunut näyttelyistä ja myynninkin teen niin että pidätän itselläni jalostusoikeuden. Nyt tuntuu ettei yhtään noin söpöä pientä PON-nassua ole vastaan tullut. Poitsu on aivan täydellinen sydänten murskaaja...

 

12.6.
Meidän pikku naperoiset täyttivät 3 viikkoa ja sekä pennut että Emma voivat paksusti ja hyvin.
Kotona meillä koko eläinkatras eli 2 kissaa, Sissi, Emma ja pennut saivat matokuurin. Nyt sitten viikonloppuna aloitetaan naperoille maistattelemaan kiinteää ruokaa. Se onkin sitten melkoista sähläämistä.
Pennuista 5 on nyt varattu, eli 2 poikaa olisi vielä vailla omaa kotia.
Luovutushan on tuossa heinäkuun puolivälissä.

31.5.
Kylläpä aika huristaa. Niinkuin olette huomanneet jo etusivultakin, niin Emma sain kauniin katraan lapsosia 22.5.
Millään en malttaisi normaalia arkea hoitaa, kun koko ajan huomaan istuvani pentulaatikon vierellä.
Pennut olivat syntyessään erittäin hyvän kokoisia ja pentue muutenkin tasainen, yhtään "rääpälettä" ja muista huomattavasti suurempaa ei ollut vaan paino jakautui tasaisesti 300 gramman molemmin puolin.
Emma hoiti synnytyksen suorastaan loistavasti. Synnytys poltot alkoivat klo 18 ja ensimmäinen pentu syntyi klo 18:45 ja viimeinen hieman ennen puoltayötä. 
Nyt pennut ovat 9 päivän ikäisiä ja painavat reilusti yli puolikiloa sekä pikkaisen alkaa silmäkulma kiiltämään eli silmät aukeavat pikkuhiljaa.
Tytöille onkin löytynyt jo uudet kodit, pojat ovat vielä vapaana.
Yksi tytöistä menee sijoitukseen ja onneksi ihan tähän lähelle. Vielä en ole uusia ihmisiä nähnyt, mutta ainakin puhelinkeskustelujen myötä voisin sanoa, että loistava koti odottaa. Samoin yksi tyttösistä on menossa Tikkurilaan, jossa varmastikin odotetaan jo innolla. Terkut sinnekin! :)
Ja kaksi muuta tyttöä muuttavat toinen Oulun kupeeseen ja toinen Kotkaan.
Emma siis saan yhden tytöistään ihan lähelle, joten varmaan tapailevat toisiaan silloin tällöin. Kivaa! 
Laittelen taas kuulumisia ja uusia kuvia piakkoin.

 

4.5.2009
Aloitanpa ihan uuden sivun tässä "joutessani". Lähinnä tämän "Kotona tapahtuu" sivun on tarkoitus toimia ns. päiväkirjana, jonne itseni olisi helpointa kirjoittaa ja kertoa myös kaikille lukijoille mitä meillä oikein tapahtuu.

Suurin uutinen nyt tietysti on tälle päivälle se että meidän Emma kävi eläinlääkärillä ultrattavana ja kyllähän sieltä niitä pienokaisia kuulema löytyy, eikä vain yhtä tai kahta, vaan kuulema peräti kuusi kappaletta oli ultrassa näkynyt. Lähdenkin nyt tulevana viikonloppuna sitten hakemaan Emmaa tänne syntymäkotiinsa mamma-lomalle.
Emmahan on siis sijoitusnarttuni, joka normaalisti asustaa Oulussa.